maanantai, 06. syyskuu 2010 
Päävalikko
Uutiset
Aaro Kare SKP:n ehdokkaaksi europarlamentin vaaliin Varsinais-Suomesta

Suomen kommunistinen puolue on asettanut EU-parlamentin vaaleihin täyden 20 ehdokkaan listan. SKP:n nuorekkaalla listalla on myös turkulainen opiskelija Aaro Kare.

Aaro Kare SKP:n ehdokkaaksi europarlamentin vaaliin Varsinais-Suomesta

SKP:llä on selkeästi Euroopan unionia vastustava ohjelma, jossa korostetaan nykyisen talouskriisin, joukkoirtisanomisten, suurtyöttömyyden ja julkisten palvelujen leikkaamisen olevan seurausta EU:n ajamasta pääoman ja voitontavoittelun vapaudesta.

SKP:n EU-vaaliohjelmassa vaaditaan pääoman vallan rajoittamista ja laman laskujen osoittamista talouskriisin aiheuttajille. SKP vaatii sulkua joukkoirtisanomisille ja työntekijöiden sopimusturvan vahvistamista. Ohjelmassa esitetään rikkaiden, pääomatulojen ja suuryhtiöiden verotuksen kiristämistä julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan parantamiseksi. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi SKP vaatii tekoja päästöjen vähentämiseksi rikkaissa teollisuusmaissa 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi SKP vastustaa Natoa ja vaatii suomalaisten joukkojen vetämistä pois Afganistanista.

Lisäksi SKP on yhtynyt Euroopan vasemmiston EU-vaaliohjelmaan, jossa esitetään muun muassa 35 tunnin työviikkoa ja eurooppalaista minimipalkkaa, joka on vähintään 60 % kansallisesta keskipalkasta.

Euroopan vasemmisto haluaa myös korvata Emu-kriteerit solidaarisuussopimuksella, jossa korostetaan työllisyyttä, sosiaaliturvaa ja ympäristönsuojelua. Lisäksi se esittää asevarustelua lisäävän EU:n puolustusviraston korvaamista aseidenriisuntavirastolle ja EU:n irrottamista Nato-kytköksistä.

Viimeksi päivitetty 26.05.2009 14:16
 
Copyright 2009 komturku.fi www.komturku.fi